Joskus aiemmin tuli jo todettua että täälläpäin on melko katolista jengiä ja se näkyy vähän joka puolella. Katolisen veljeskunnan perustamassa yliopistossa La Sallessa pidetään rukouspaussi luennoilla puoliltapäivin ja iltakuudelta. Liikuntatunnit päätettiin ja opintomatka alotettiin rukouksella. Osa jengistä on messissä, toiset tuntuvat olevan hommasta lähinnä vaivautuneita ala-asteen ruokarukoukselta tuttuun tapaan.
Varsinkin köyhempi väki on varsin uskonnollista, mutta elämäntyyli ei näytä päällisin puolin ja keskimäärin paljon poikkeavan Euroopasta maallistumisasteeltaan.
 |
Rukousnauhat ym. aiheeseen sopivat härpäkkeet on suosittuja kaikissa kulkupeleissä. |
 |
Surffikämpän varustusta. Silmälasit ei oo Gideonien jäljiltä. |
 |
Kouluissa on tämänmoisia aitakoristuksia |
 |
KKK viittaa Katipunaniin, Filippiinien vapautusrintamaan Espanjan vallasta 1890-luvulla. |
 |
Elämän leipää pussissa |
Muistakaahan hymyillä.
-pete
PS. Piti jo viime kerralla kertoa mutta vallan unohtu kun meillähän on jatkosuunnitelmat selvillä. Koulua on enää hassu viikko jäljellä minkä jälkeen ollaan vapailla viikon verran ennen kuin 21.4. lähtee lento Brisbaneen Australian itärannikolle. Working Holiday -viisumit on plakkarissa ja pikkuhiljaa ruvetaan hiomaan suunnitelmaa alakerran vallotukseen.
Hupsakka blogaus. :D Vai että Ausseihin käy teillä tie! Haetteko sieltä kesätöitä? :D Kenguille ja muille kongoille terkkui. - Lalli
VastaaPoistaMukavuutta jos meiän lokin lukeminen on välistä aivan hupsakkata! Töitä koitetaan kärkkyä ja toivotella vallabeille mukavaa vappua:)
Poista