Jenkkien jäljillä

Viimeiseksi reissukohteeksi Filippiineillä valkkautui Subic Bay, erikoislaatuisella historialla varustettu lahdenpoukama Manilasta pohjoiseen.  Espanjalaisten perustivat paikalle merivoimien tukikohdan vuonna 1886 ja jenkit valtasivat sen 1899. Paikalla oli Yhdysvaltojen Navy Base vuoteen 1991, jolloin nämä luovuttivat alueen Filippiineille. Sotaisan historian ansiosta kulmilla on läjäpäin aitoja hylkyjä, jotka tietenkin houkuttelevat pieniä sukeltajanalkuja kuin ananaksenkuoret torakoita. Sittemmin filippiinot ovat väsäilleet alueesta lomakohteen, josta löytyy hotelli poikineen ja harrastemahdollisuuksia ainakin joka toiseen lähtöön.

Hankala sanoa lieneekö syynä liian riisipitoinen ruokavalio, juoksumahdollisuuksien puute vai bakteerikannan erilaisuus, mutta reissukaksikon terveystilanne ei ole ollut parhaalla tolalla viime aikoina. Melkeinpä kuukauden päivät on vähintäänkin toinen meistä ollut jonkinasteisessa flunssassa tai muussa kröhässä. Näinpä tällekin keikalle löytyi vain yksi taistelukuntoinen reissaaja, kun Pauluksen vointi ei ollut ihan matkustustikissä.

Edellisviikon Banauen keikka onnistui mainiosti yksin,  joten siitä rohkaistuneena liikenteeseen. Pääsiäisen menoliikenne oli aivan jäätävää tiistai-iltana, mutta loppuin lopuksi selvisin Freeport Zonen halvimpaan hotelliin, entiseen merivoimain asuntolaan. Oletuksena oli, että kaupunki on tyypillinen filippiiniläinen pikkukaupunki, mutta todellisuudessa paikka oli yksi hulppeimpia alueita johon täällä on törmännyt. Tricyclet ja jeepneyt oli kielletty, roskaa ei ollut missään ja alue näytti melkein länsimaiselta kaupungilta. Hotellikin oli suorastaan pramea pari vuotta sitten remontoituine sisuksineen.

The Cabin ei näytä nykyisin kovinkaan paljon bunkkerilta.

Yksi laiva satamassa oli tähtilipun alla. Kylillä liikkui tornareita että laiva olisi tuomassa apuja taifuunin tuhoalueille Taclobaniin, mutta sen parempaa varmuutta ei asiaan kyllä tullut.

Aamulla sitten höökin etsimään dive shoppia, ja satumaisella tuurilla ehdin juuri mukaan parille sukellukselle. Ensimmäisen kohteena oli Subic Bayn mielenkiintoisin hylky USS New York, 117-metrinen vuonna 1890 rakennettu ja jenkkien itse vuonna 1941 japanilaisten ulottuvilta upottama risteilijä. Näkyvyys hylyllä ei ollut huippuhyvä, mutta kokemus oli todella vaikuttava. Valtaisan sotalaivan tykkikalusto herätti kunnioitusta ja yli 30 metrin uinti laivan sisällä oli melko epätodellisen tuntuista. Valoa tulvi auki olevista luukuista ja koko hylky huokui sotaisaa historiaa. 

Jälkimmäinen kohde oli toisen maailmansodan aikana rakennettu maihinnousualus, joka ilmeisesti on uponnut onnettomuuden tai myrskyn seurauksena. 35-metriseen alukseen tutustuminen oli mukavaa matalassa (alle 20m) vedessä hyvästä näkyvyydestä nauttien. Tämänkin laivan sisällä pääsi pyörimään useammassa huoneessa ja treenaamaan sukeltamista vähän pienemmissä tiloissa. Huikeita sukelluksia todella lupsakan divemasterin Jasonin seurassa!

Broadwalk Dive Center, mukava mesta niinku kaikki tähän mennessä vastaan tulleet dive shopit.

Lounaalla kiinalaisten sukellustovereiden kans japanilaisessa. Tikut menee jo ihan jees!

Seuraavana päivänä lähdin paikkaamaan hevosenmentävää aukkoa yleissivistyksessä eli kokeilemaan ratsastusta elämäni ensimmäistä kertaa. Huomasin sukelluksien jälkeen, että varaamani reissubudjetti tulisi menemään aika tiukille. Totesin että taksikyydit talleille olisivat överihintaisia, ja lisäksi halusin ratsastuksen jälkeen mennä lähistön metsiin käpsimään. Logistiikkaongelma ratkesi vuokraamalla yhdeltä erittäin takertuvalta turistirihkaman myyjältä pyörä päiväksi 100 pesolla eli about 1,5 eurolla. Pyörähän ei ollut maailman paras eikä varsinkaan aikuisten kokoa, mutta kyllä sillä alamäkeen pääsi mukavasti.

Talleille mennessä maisemat oli kohrallaan.

Ratsatus oli aikalailla sellaista kuin se noin päällepäin näyttääkin. Hevonen tosin totteli enemmän vieressä kävelevää cowboyta kuin minun yrityksiä ohjailla sitä. No, eipä enempää ehkä voi ensimmäiseltä kerralta odottaakaan. Keikan kohokohtia oli pienet pätkät ravia ja vesiputous, jolla pysähdyttiin pienen polskinnan mittaiselle paussille. Mesta oli huikea hyppypaikka, ja kuuleman mukaan merisotapojat tykkäsivät aikoinaan käydä paikalla hyppimässä.

Talleilla oli aivan mukava miljöö

Ratsastuskypärät ei ole vielä Subiciin rantautuneet ja chapsitkin jäi surkia matkasta. Kumminki aika vakuuttavaa, eikö? 

Entäs tämä sitten?

Siitä sitten polkemaan kohti seuraavaa kohdetta eli Pamulaklakin Forestia. Kaikki opastetut kierrokset oli siinä vaiheessa liian kalliita, joten lähdin katsastamaan mestoja itsekseen. Heti alkuun löytyi aivan huikea paikallisten lasten suosima uimapaikka. Kyllä kelpas pulahtaa uimaan, keskipäivän pyöräily kun ei ollut ihan hietöntä hommaa. Lähdin sitten käpsimään polkuja pitkin ja aika mukavan näköistä ja kuuloista viidakkoa löytyikin. Alueella kun ei jenkkiaikoina saanut puita  kaataa tahi apinoita ampua, joten luonto on melko koskematonta. Apinat harmi kyllä pysyttelivät poissa näkyvistä. Paluumatkalla ei auttanut kuin pysähtyä uimamestalla pulahtamassa uudemman kerran. 

Virvoittavat vedet oottaa uupunutta.

Pyörämatka takaisin kaupunkiin oli suorastaan nautinnollinen loivassa alamäessä läpi komeiden golfkenttien. Palauttelin pyörän vendorille ja kävin morottaa Jasonia Boardwalkilla ennen kuin lähdin linjaliikennöimään takaisin Manilaan, jossa odottaisi muuttokuorman pakkaaminen ynnä muut lähtöpuuhat.

-pete