Kun filipinolta kysyy, missä paikassa kannattaisi käydä, vastaus on useasti "Boracay". Se on suorastaan Filippiinien ylpeys, vaikka suurin osa paikallisista ei ole siellä edes käynyt. Boracay on saari Filippiinien keskiosissa ja yksi maan suosituimmista matkakohteista. Se on kuuluisa etenkin neljä kilometriä pitkästä hiekkarannastaan. Alun perin emme aikoneet edes käydä siellä, koska siellä on liikaa turisteja. Ihmiset kuitenkin kehuivat paikkaa todella paljon, joten ennen pitkää taivuimme ja päätimme kokeilla aitoa turistirysää. Blogikirjoitus on vähän myöhässä, koska reissu tuli tehtyä jo puolitoista viikkoa sitten. Kuitenkin, lähdimme illalla bussilla kohti vanhaa, tuttua Batangasin satamaa, jonka kautta olemme menneet jo kolme kertaa Puerto Galeraankin. Sieltä jatkoimme matkaa laivalla. Emme oikein tienneet etukäteen, mitä odottaa, joten yritimme varata liput, joihin kuuluu hyttipaikka. Niitä ei kuitenkaan ollut enää jäljellä, joten päädyimme supersäästöluokkaan. Se paljastui osastoksi, jossa oli puolensataa kerrossänkyä ja vastaava määrä ihmisiä. Kokemus sekin, tuli ihan turistifiilis ;).
 |
Oli muuten myös kova meteli ja kuuma! |
Aamulla saavuimme perille vain puolitoista tuntia myöhässä. Pienen paikalliskulkuvälineillä seikkailun (ja kaikenlaisten maksujen maksamisen) jälkeen pääsimme natiivityyliseen mökkiimme ja lähdimme saman tien katsomaan, onko se hiekkaranta oikeasti niin hieno kun sanotaan.
 |
Ja olihan se! |
|
|
 |
Mökkimme ja Peten punkka, joka tuli hänelle liiankin tutuksi. |
Reissulla oli myös pieni kääntöpuoli, nimittäin kuume. Lähtiessä Petellä oli pientä kuumetta, jonka ajatteli menevän nopeasti ohi. Toisin kuitenki kävi ja tauti osoittautui melkoisen ärhäkäksi. Niinpä kuumetta riitti koko reissun ajaksi ja puolet Peten ajasta kului nukkuessa mökissä. Energiaa riitti kuitenkin auringonlaskun katsomiseen.
 |
Kävi tuuri, sää oli todella kirkas! |
Seuraavana päivänä Pete jatkoi lepäilyä ja itse päätin lähteä sukeltamaan. Ensimmäisen sukelluksen kohteena oli laivan hylky noin 30 metrissä, toinen sukellus taas tehtiin koralliriutalle. Vesi oli kirkasta ja sukellus hauskaa pitkästä aikaa! Valitettavasti kuvia ei ole tarjolla.
 |
Oli siellä muitakin... |
Kaiken kaikkiaan Boracay oli todella hieno paikka, mutta sisälsi hieman suositun turistikohteen huonoja puolia. Rannan edustalle oli parkkeerattu satoja veneitä, ihmisiä oli paljon ja hinnat korkeammat kuin muualla. Hiekkaranta oli hienoin tähän mennessä, vaikkakin vesi oli jostain syystä täynnä levää. Ja oli sitä auringonlaskuakin mukava katsella. Peten osalta reissu meni pitkälti sairastaessa, mutta palmun varjossa rannalla se on silti huomattavasti mukavampaa kuin Manilan kämpässä. Traumoja ei siis Boracaysta jäänyt!
-Paulus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti