Pienen flunssailun ansiosta pitkästä aikaa viikonloppu Manilassa. Aikaa tutkimusmatkailuun ja kohteeksi barangayt 710-720 yliopiston pohjoispuolella. Seutua, jossa kerskakulutus ei aiheuta pahoinvointia. Mukana tyhjät taskut, kamera ja avoin mieli. Köyhemmille alueille on varoitettu menemästä, mutta koko aikana en kohdannut minkäänlaista negatiivista kohtelua, en yhtään halveksuvaa ilmettä saati epäystävällisiä sanoja. Hymyjä, tervehdyksiä, ja mukavaa jutustelua kylläkin.
 |
Posti kulkee, jos kulkee. |
 |
Koti. |
 |
Ei ole Emmaljungat. |
 |
Proud. |
 |
Koulukyyti. |
Yhtä tyytyväisyysoppituntia kokeneempana
-pete
PS. Armaille lukijoille kerrottakoon tässä vaiheessa, että Filippinielomme loppuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä pääsiäisen tietämissä. Tarkat suunnitelmat ovat vielä muotoutumassa, mutta tavoite on joka tapauksessa vaihtaa pallon eteläpuolelle huhtikuun aikana. Tämä tarkoittaa myös sitä, että mitä todennäköisimmin syksyllä nähdään! Mutta vielä on monta monta postausta tiedossa ennen kuin elämä on niin pitkällä.
Lasten asenne elämää kohtaan näyttää olevan yhtä ihailtava noillakin kujilla kuin kaikkialla muuallakin..
VastaaPoistaJa jännää, mielenkiinnolla loppukevään(kin) kuulumisia odotellen,
-Veela
Edelliseen yhtyen.. Kuvat kertoo niin paljo sieltä niist oloista. Eläkää täysillä siellä! :) Ootte aina tervetulleita tänne takas, tuohon syksylläehkänähdään -virkkeeseen viitaten. - L
VastaaPoista