perjantai 14. helmikuuta 2014

Underworld

Tämän reissun pääaktiviteetti oli laitesukelluskurssi! Olimme miettineet sen suoritusajankohtaa aivan alusta asti ja nyt oli sopiva sauma. Paikaksi päätimme samaisen Mindoron saaren, jolla jo vietimme yhden viikonlopun. Tällä kertaa olimme Sabang Beachilla noin parinkymmenen kilometrin päässä edellisestä matkakohteesta. Matka Manilasta saarelle oli jo tuttua juttua, ensin pari tuntia bussissa satamaan ja sitten tunti veneessä. Päästyämme paikalle huomasimme, että olimme sitten tulleet varanneeksi yöpaikan aivan rannan oikealta laidalta ja sukelluskurssin vasemmalta laidalta, kävelymatkaa noin vartti. Huh huh!

Majapaikkamme Reynaldo's Upstairs taka-alalla

Valitsimme "dive shoppimme" eli sukellusliikkeemme pääasiassa hinnan perusteella. Halvin hinta PADI Open Water Diver- kurssille (yleinen aloittelijoiden suoritettama sukelluskurssi) löytyi Sea Riders Dive Center- nimisestä dive shopista. Mennessämme sukellusliikkeeseemme tuli ensimmäisenä mieleen, että näinköhän kannatti valita se halvin dive shop? Sabang Beachilla on kymmenittäin sukellusliikkeitä ja ulkoisen ilmeen perusteella Sea Riders näytti olevan sieltä huonoimmasta päästä. Lisäksi kun aluksi opettajana toiminut nainen ei puhunut edes kovin hyvää englantia, ehdimme jo miettiä, mitä tulikaan tehtyä...

Onneksi ensivaikutelma petti ja pahasti! Seuraavana päivänä tapasimme kouluttajamme Markin dive shopin omistajan, joka osoittautui todella mukavaksi persoonaksi. Mereen mentiin sen pitemmittä puheitta harjoittelemaan sukelluslaitteiden käyttöä ja perusjuttuja. Muita peruskurssilaisia ei ollut, joten noita muita (mahdollisesti maakrapuja) ei myöskään tarvinnut odotella harjoituksissa. Sehän sopi ;). Pääsimme sukeltamaan kunnolla jo samana päivänä. Ei ihme, että Sabang Beach on todella suosittu sukelluspaikka! Veden alla odottaa hyvä näkyvyys, upeita koralliriuttoja, tuhatmäärin kaloja, ankeriaita, merikäärmeitä ja muita vedeneläviä. Pisteleviä meduusojakin oli aika paljon, varsinkin ilman märkäpukua snorklatessa. Vieläpä läpinäkyviä mokomat, ei huomannut ennen kuin nipisti. Näimme jopa jättikokoisen kilpikonnan (green turtle englanniksi) sekä tonnikalaparven. Kurssiin kuului yhteensä neljä sukellusta. Parhaimmillaan 55 minuutin sukellukset sellaisissa maisemissa tekivät kyllä lähtemättömän vaikutuksen! Laitteilla sukellus antaa normaaliin pulahteluun verrattuna käsittämättömän vapaudentunteen. Oma noste säädetään neutraaliksi, jolloin on mahdollista leijailla painottomana pohjan tuntumassa ja katsella luonnon ihmeitä. Välillä voi kääntyä selälleen ja tiirailla pinnan suuntaan. Voltinkin voi heittää silloin kun siltä tuntuu! Kunhan muistaa, että vettä ei voi hengittää eli riskien otto ei tässä lajissa kannata.

Ready? 1,2,3, go!

Ok? Ok!
Kelluvan baarin alla sukeltelua.
Vedenalaista maisemaa, mutta ikävä kyllä ei läheskään parhaista paikoista, koska Markin GoPro:sta loppui akku.

Onhan tuo kuitenkin ihan siistin näköistä vähän vaatimattomammassakin paikassa :).

Seuraavan sukelluksen briefingstä.
Kouluttajamme Mark ei harrastanut jonkin tietyn opetussuunnitelman orjallista noudattamista, vaan opetti asiat siten että kurssi pysyi koko ajan todella rentona ja hauskana. Virallisesta, kirjallisesta loppukokeesta tuli 49/50, joten kaikki tarvittava tieto kurssilla opetettiin, vaikkakin tiukkapipoisuus oli kaukana. Lisäksi Mark kertoi, että Sea Rider rannan ainoa filippiiniläisen omistama liike, ja paikallisen yrittäjän tukeminen kannattaa aina. Varsinkin kaupungissa, jossa korruptio vaikuttaa yrityksien normaaliin toimintaan (ts. jos et maksa tiskin alta "odottamattomien ongelmien korjauksesta", vedentulo loppuu). Korruptio politiikassa ja päättäjien keskuudessa on Filippiineillä todella suuri ongelma. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla Markin kokemuksia asukkaana ja yrittäjänä Filippiineillä. On kuulkaa Suomessa useimmat asiat melkolailla mallillaan tähän maahan verrattuna! Tarkoitan siis yhteiskuntaan liittyviä asioita, en ilmastoa ;).

Mark

Lisenssi kourassa, seuraavia sukelluksia odotellessa!

5 kommenttia:

  1. Congratulations you new open water divers! I wish you safe dives and hope we can dive together some day. For me today was a tough but rewarding day. We stood in a line hours, but we were able to meet and make new friends.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much! We will definitely look for an opportunity to dive together in the future! The first days were tough and full here in Manila also, there was endless amount of tasks to do. Still, a chance to make friends in the same time sounds good! A noteworthy tip: try to pry out the students who aren't so much into drinking, because hanging out with them is far less complicated ;).

      Poista
  2. Sillalailla äijät! Dreams come true... Onksiellä haita? - Lalli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo kyllä siistiä hommaa, ei siitä mihinkään pääse :). Vissiin satunnaisia hai-havaintoja ollu tuolla Sabang Beachilla. Yleisin hai Filippiineillä taitaa olla thresher shark, nyt en löydä kyllä suomennosta mistää mutta niillä on tosi pitkä pyrstöevä. Jos tuuri käy ni semmosen tai jonkun muun hain saattaa nähä! Joissain paikoissa järjestetään myös hainbongaussukelluksia threshereitten perässä. Ja sit on tietenki ne valashait ;). Puerto Galeran lähettyvilläki nähty semmonen joskus.

      Poista
    2. Aivan.. varmaan yösukelluksella (hait saalistaa öisin alias liikkuu aktiivisesti silloin) näkis suuremmalla takuulla? Balilla kun metsästin tsäänssiä nähä hai silmästä silmään, ne sano jepet aina "we have not quarantee". Toivon vilpittömästi että teillä kävis tuuri ja näkisitte! Tyylikkäitä fisuja! - L

      Poista