Oppia kantapään kautta

Elämästä ei selviä takaiskuitta ja tyhmistä päistä kärsii koko reissukaksikko. Toissa viikolla tuli todettua, että täälläpäin tavara tuppaa olemaan liikkuvaista sortimenttia, vallankin jos se on arvokasta ja vähänkään heikommasti vartioituna.

Löyettiin koulun lähettyviltä hieno kauppakeskus jossa yliopisto-opiskelijat tykkää käyä pikaisia lounaita vetämässä ja aateltiin testata mukavanolonen mesta nimeltä Pasta Boy. Iloisesti siitä pastamme tilaamaan ja hetken oottelun jälkeen meitä kyseltiin kiireellä makaroonitörppöjä noutamaan. No matkaahan oli se rapiat viitisen metriä, eli eihän sitä suomipoika tavaroitaan moisella lenkillä tarvi. Hetki pyörittiin siinä tiskillä ennen kun saatiin oikeat purkit kouraan ja eikun hyvällä ruokahalulla äpöstää.

Olihan se aivan mukavan makusta, mutta sitten kamoja kasaillessa rupes tuntumaan että jotakin uupuu. Aikamme tongittua todettiin että joopa joo, Pauluksen puhelin ja meikäläisen rahapussi on tosiaan kismitty.

Ei auttanut ku oottaa seuraavaa päivää ja guardien kanssa kattelee valvontakameraa. Siitähän se oli mukava kattoa kuinka helppo se on putsata pöytä ohikulkiessaan. Kaiken lisäks roisto oli vallan varakkaan opiskelijan näkönen heppu. Pääguardi sano tunnistaneensa kaverin eli pieni mahollisuus olis saaha äijä kiinni jos vielä eksyy ko. kauppakeskukseen. Tähän mennessä kuitenkin on osannu pysytellä muualla.

Tästä ne roippeet lähti. Etualan nurkkapöydästä käytiin tiskillä ja sillä aikaa ehti kaikenlaista tapahtumaan. 

Onni onnettomuudessa mun osalta on se että pidin lompsassa vaan koulun id-korttia ja  pakollisen vähän käteistä. Paulus kävi tutustumassa paikallisiin lainvalvojiin ja putka-asukkeihin poliisilaitoksella ja toiveissa on saada vakuutuksesta korvausta hävinneestä omaisuudesta.

Eli loppujen lopuks vahingot on lähinnä henkisiä kolhuja. Kyllähän sitä nimittäin pitää torspo että tuolla lailla kamojansa jakelee.

Tavaroistaan huolehtimaan opetellen

-pete