Ajatuksia vaihtokeväästä

Aikamme Filippiineillä on ohi. Mitä siitä ajasta sitten jäi käteen? Käteen jäi muutama matkamuisto (ja sukellusloki), mutta mieleen hieman enemmän. Ensimmäisenä voisi miettiä vaihtoon lähdön alkuperäisiä motiiveja. Niitä olivat englannin kielen harjoittelu, luonto, ilmasto, uusiin ihmisiin ja vieraaseen kulttuuriin tutustuminen sekä tietysti opiskelu jossain määrin. Jätän opiskelun kuitenkin vähemmälle tässä blogikirjoituksessa. Alun perinhän tarkoitus oli lähteä Australiaan, mutta jonkun toisen hakijan keskiarvon paremmuus verrattuna allekirjoittaneen keskiarvoon riitti saamaan aikaan tilanteen, jossa jouduimme miettimään uutta vaihtoehtoa. Tuo toinen vaihtoehto oli Kanada, jonne olimme tulleet valituiksi. Päätimme kuitenkin ottaa pienen riskin jäädä kokonaan ilman vaihtopaikkaa, hylätä Kanadan ja hakea kansainvälisessä hakuohjelmassa Filippiineille, Malesiaan sekä Indonesiaan. Lopulta tulimme valituiksi Filippiineille.

Filippiinit. Mitä kaikkea se meille sitten antoi alkuperäisten tavoitteidemme näkökulmasta? Englannin kielen, varsinkin sen puhumisen, harjoittelu oli yksi tärkeimpiä tavoitteitamme. Se toteutui mielestäni vähintäänkin kohtuullisesti. Koulumme oli englanninkielinen, opetus kursseilla pääosin englanninkielistä ja paikalliset opiskelijat puhuivat englantia todella hyvin. Tutustuimmekin moniin paikallisiin, toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Englannin kielen taso nousi vaihtojakson aikana kohisten muiden ihmisten kanssa jutellessa. Asiaan ja samalla uusiin ihmisiin tutustumiseen liittyy kuitenkin pieni mutta: tietty osa vaihto-opiskelijoista. Varmaankin kaikilla on ainakin jonkin verran kokemusta ihmisten jakautumisesta kahteen ryhmään: ne, jotka juovat ja ne, jotka eivät juo. Valitettavasti vaihdossa ollessa tuo kahtiajako tuntuu vahvistuvan. Juomiseen liittyy vahvasti sen luoma näennäinen yhteenkuuluvuuden tunne sekä paikka, jossa se yleensä tapahtuu. Näistä syistä ei-juova tuntee itsensä hieman ulkopuoliseksi. Tutustuminen paljon juoviin eurooppalaisiin vaihto-opiskelijoihin jäi siis melko pinnalliseksi. Samalla menetimme osan mahdollisuuksista myöskin englannin puhumiseen. Onneksi Manilaan sattui myös todella mukavia vaihtareita, joille juominen ei ollut kaikki kaikessa. Vietimmekin japanilaisen Yusein ja brasilialaisten Thiagon ja Jessican kanssa paljon aikaa, varsinkin Yusein. Suunnitelmissa on jopa käydä moikkaamassa Yuseita Japanissa ja päinvastoin!

Entäs luonto, meri ja ilmasto? On vaikea kuvitella upeampaa maata näiden asioiden suhteen. Matkustimme meren rannalle lähes joka viikonloppu ja usein maisema oli kuin suoraan matkaesitteen kansikuvasta. Luonto ei ollut ihan stereotyyppistä Amazonin sademetsää, mutta silti eksoottista ja kaunista ensi kertaa Euroopan ulkopuolella olevalle suomalaiselle. Veden alta aukesi sukelluskurssin myötä vielä täysin uusi ja upea maisema, Filippiinit on varmaankin yksi maailman parhaita maita sukeltaa. Surffaustakin pääsimme kokeilemaan. Kaiken sen reissauksen ja hintavahkot harrastukset mahdollisti se, että Filippiineillä on todella halpaa verrattuna Suomeen. Bussimatkat olivat halpoja, majoitus halpaa, ruoka halpaa, sukellus halpaa... Melkein missä tahansa toisessa maassa sama määrä matkustelua ei olisi yksinkertaisesti ollut mahdollista. Kaiken kruunasi ilmasto. Lämpötila oli tammikuussakin lähellä kolmeakymmentä ja lämpeni jatkuvasti kesän tullessa. Kevään aikana satoi todella harvoin. Kolmekymmentä astetta voi kuulostaa joillekin tukalan kuumalta, mutta ainakaan meille se ei sitä ollut ja nautimme siitä joka ikinen päivä!

Kulttuuria ja yleistä urbaania ilmettä kuvaa parhaiten yksi sana: erilainen. Lähes kaikki oli erilaista muihin länsimaihin verrattuna, paitsi ehkä McDonald's ja Starbucks. Filippiinit oli lähes 300 vuotta, 1800-luvun loppuun saakka, Espanjan hallitsema. Sen jälkeen saaret olivat Yhdysvaltain miehittäminä toisen maailmansodan loppuun saakka. Historiansa vuoksi Filippiinit on todellinen kulttuurien sekoitus. Esimerkiksi monella filipinolla on espanjalaiselta kuulostava sukunimi. Etuniminä taas englanninkieliset etunimet ovat todella yleisiä. Englannin kielen asema on maan yhtenä virallisena kielenä muutenkin vahva, meidän onneksemme. Todella monet tavalliset ihmiset osaavat englantia ainakin jonkun verran ja se seikka helpotti matkustamista huomattavasti. Lisäksi taustalla vaikuttaa tietysti Filippiinien alkuperäinen kulttuuri. Ihmiset ovat ystävällisiä ja auttamishaluisia, lapset todella aurinkoisia. Filippiineillä on myös synkempiä puolia, joita ei mainosteta. Kaksi sanaa, köyhyys ja korruptio, näkyvät ja/tai vaikuttavat kaikkialla. Maa, joka oli aikoinaan Aasian rikkaimpia, on kokenut rajun pudotuksen yhdeksi köyhimmistä. Joka paikassa on paljon huonokuntoisia rakennuksia, myös slummia. Tavallisen filipinon elinolot näyttävät länsimaalaisen silmiin kurjilta. Maan kokonaisbruttokansantuote on Suomen kanssa samaa luokkaa, mutta se jaetaan 105 miljoonalla asukkaalla. Korruptio jyllää julkisessa hallinnossa valtoimenaan. Kysyttäessä asiasta tavalliselta filipinolta, vastaus oli, etteivät tavalliset filipinot ole korruptoituneita. Kelkka kuulemma kuitenkin kääntyy nopeasti, kun saa valtaa ja tilaisuuksia vetää välistä. Voi vain arvella, miten suuri osa koko valtion budjetista menee korruption myötä virkamiesten ja poliitikkojen taskuihin. Todennäköisesti prosentti on iso. Kaikki tuo raha on pois Filippiinien kehittämisestä yleisesti ja yleensä poliitikot myös sattuvat olemaan rikkaista perheistä. Köyhien ja rikkaiden kuilu on valtava, itseasiassa keskiluokan ja rikkaiden välinen kuilukin on. Rikkaat rikastuvat entisestään, köyhät köyhtyvät. Rikkaita tuo köyhien asema ei (karkeana yleistyksenä) juuri kiinnosta. Poliitikot tulevat usein jo monta sukupolvea politiikassa vaikuttaneista perheistä, jolloin asenteet siirtyvät kasvatuksen myötä seuraavalle sukupolvelle. Katolisena maana väestönkasvu on rajua ja köyhyys johtuu suurelta osin juuri siitä. Ihmisiä alkaa olla yksinkertaisesti liikaa. Se on vaikea ajatus omien arvojen pohjalta miettiessä. On kuitenkin ollut ilo huomata, että koulussamme on paljon nuoria opiskelijoita, joiden vilpitön tavoite on muuttaa tällä hetkellä vallitsevaa tilannetta. He uskovat, että yksittäinenkin ihminen voi vaikuttaa. Upea, voimakas ajatus. Toivotaan, että uusi sukupolvi todellakin kykenee muuttamaan tilannetta parempaan suuntaan.

Kontrasti

Kun tätä vertaa Suomeen...aika Filippiineillä on todellakin tuonut erilaista näkökulmaa moniin asioihin. Toki Suomessakin on omat ongelmansa eikä niitä kaikkia pidä vähätellä. Silti tämän kokemuksen jälkeen miettii hieman tarkemmin, mistä asioista on oikeastaan varaa valittaa? Hyväveliverkosto ei ole Filippiinien korruption rinnalla yhtään mitään. Politiikka ei sentään ole tiettyjen perheiden dynastioiden pelikenttä. Sosiaaliturva? Yksi maailman parhaimmista verrattuna ei mihinkään. Ilmainen yliopistokoulutus on tässä pääasiassa vain rikkaiden ulottuvilla olevien yliopistojen maassa täysi utopia. Opintotukeamme kadehtivat lähes kaikkien muidenkin maiden opiskelijat. Siis että teidän valtionne oikein maksaa opiskelusta? Uskomatonta! Nyt tosin näyttää Suomessakin siltä, että hyvän tilanteen säilyttämiseksi on tehtävä hyviä päätöksiä.

Kaiken kaikkiaan kevät Filippiineillä on ollut kokonaisuutena hieno kokemus, kannatti ehdottomasti lähteä! Huonoja puolia maasta löytyy kasapäin ja välillä jotkut asiat ovat ärsyttäneet paljonkin. Kuitenkin olemme molemmat sitä mieltä, että oli loppuen lopuksi hyvä asia, ettemme päässeet Australiaan vaihtoon. Filippiinit on länsimaihin verrattuna paljon eksoottisempi kokemus ja halpuuden vuoksi on ollut varaa matkustella huomattavasti enemmän. Ajatusmaailmaa ja asenteita aikamme täällä on kuitenkin haastanut toden teolla, positiivisessa mielessä. Erilaisuus ja täydellinen elinympäristön muutos on ollut henkisesti virkistävää ja on pannut miettimään asioita ja omia tavoitteita uusista näkökulmista. Lisäksi uskon, että kokemuksesta paljastuu ajan kuluessa myös täysin uusia puolia. Entä miten se yhteiselo on sujunut? Olemme asuneet koko kevään 20 neliön kopissa kahdestaan, tehneet suurimman osan reissuista kahdestaan, suuri osa vapaa-ajasta on kulunut kahdestaan. Erillään olemme olleet lähinnä koulupäivinä, parilla yksin tehdyllä reissulla sekä vapaa-ajalla lähinnä satunnaisesti. Tämä yhdistettynä osin erilaisiin luonteenpiirteisiin asettaa ihmissuhteen väistämättä ajoittain kovallekin koetukselle. Ongelmat on kuitenkin saatu ratkaistua keskustelemalla ja henkistä kasvua on tapahtunut puolin ja toisin. Matka jatkuu Australiaan hyvillä mielin ja sulassa sovussa! Ajatuksena on ostaa auto ja etsiä töitä. Tulevaisuus on epävarma, koska olemme täysin työmarkkinoiden armoilla. Jos tuhannen kilometrin päässä on mustikanpoimintaa tarjolla, ajamme sinne poimimaan niitä. On hauska nähdä, mistä sitä itsensä vielä löytää. Takaisin Suomeen olisi tarkoitus tulla viimeistään heinäkuun lopulla, mutta jos palkallista työtä ei tahdo löytyä, joudumme tinkimään tavoitteestamme ja nöyrtymään reissun päättämiseen suunniteltua aikaisemmin. 

Hyvää alkavaa kesää kaikille teille sinne Suomeen!
-Paulus

Jenkkien jäljillä

Viimeiseksi reissukohteeksi Filippiineillä valkkautui Subic Bay, erikoislaatuisella historialla varustettu lahdenpoukama Manilasta pohjoiseen.  Espanjalaisten perustivat paikalle merivoimien tukikohdan vuonna 1886 ja jenkit valtasivat sen 1899. Paikalla oli Yhdysvaltojen Navy Base vuoteen 1991, jolloin nämä luovuttivat alueen Filippiineille. Sotaisan historian ansiosta kulmilla on läjäpäin aitoja hylkyjä, jotka tietenkin houkuttelevat pieniä sukeltajanalkuja kuin ananaksenkuoret torakoita. Sittemmin filippiinot ovat väsäilleet alueesta lomakohteen, josta löytyy hotelli poikineen ja harrastemahdollisuuksia ainakin joka toiseen lähtöön.

Hankala sanoa lieneekö syynä liian riisipitoinen ruokavalio, juoksumahdollisuuksien puute vai bakteerikannan erilaisuus, mutta reissukaksikon terveystilanne ei ole ollut parhaalla tolalla viime aikoina. Melkeinpä kuukauden päivät on vähintäänkin toinen meistä ollut jonkinasteisessa flunssassa tai muussa kröhässä. Näinpä tällekin keikalle löytyi vain yksi taistelukuntoinen reissaaja, kun Pauluksen vointi ei ollut ihan matkustustikissä.

Edellisviikon Banauen keikka onnistui mainiosti yksin,  joten siitä rohkaistuneena liikenteeseen. Pääsiäisen menoliikenne oli aivan jäätävää tiistai-iltana, mutta loppuin lopuksi selvisin Freeport Zonen halvimpaan hotelliin, entiseen merivoimain asuntolaan. Oletuksena oli, että kaupunki on tyypillinen filippiiniläinen pikkukaupunki, mutta todellisuudessa paikka oli yksi hulppeimpia alueita johon täällä on törmännyt. Tricyclet ja jeepneyt oli kielletty, roskaa ei ollut missään ja alue näytti melkein länsimaiselta kaupungilta. Hotellikin oli suorastaan pramea pari vuotta sitten remontoituine sisuksineen.

The Cabin ei näytä nykyisin kovinkaan paljon bunkkerilta.

Yksi laiva satamassa oli tähtilipun alla. Kylillä liikkui tornareita että laiva olisi tuomassa apuja taifuunin tuhoalueille Taclobaniin, mutta sen parempaa varmuutta ei asiaan kyllä tullut.

Aamulla sitten höökin etsimään dive shoppia, ja satumaisella tuurilla ehdin juuri mukaan parille sukellukselle. Ensimmäisen kohteena oli Subic Bayn mielenkiintoisin hylky USS New York, 117-metrinen vuonna 1890 rakennettu ja jenkkien itse vuonna 1941 japanilaisten ulottuvilta upottama risteilijä. Näkyvyys hylyllä ei ollut huippuhyvä, mutta kokemus oli todella vaikuttava. Valtaisan sotalaivan tykkikalusto herätti kunnioitusta ja yli 30 metrin uinti laivan sisällä oli melko epätodellisen tuntuista. Valoa tulvi auki olevista luukuista ja koko hylky huokui sotaisaa historiaa. 

Jälkimmäinen kohde oli toisen maailmansodan aikana rakennettu maihinnousualus, joka ilmeisesti on uponnut onnettomuuden tai myrskyn seurauksena. 35-metriseen alukseen tutustuminen oli mukavaa matalassa (alle 20m) vedessä hyvästä näkyvyydestä nauttien. Tämänkin laivan sisällä pääsi pyörimään useammassa huoneessa ja treenaamaan sukeltamista vähän pienemmissä tiloissa. Huikeita sukelluksia todella lupsakan divemasterin Jasonin seurassa!

Broadwalk Dive Center, mukava mesta niinku kaikki tähän mennessä vastaan tulleet dive shopit.

Lounaalla kiinalaisten sukellustovereiden kans japanilaisessa. Tikut menee jo ihan jees!

Seuraavana päivänä lähdin paikkaamaan hevosenmentävää aukkoa yleissivistyksessä eli kokeilemaan ratsastusta elämäni ensimmäistä kertaa. Huomasin sukelluksien jälkeen, että varaamani reissubudjetti tulisi menemään aika tiukille. Totesin että taksikyydit talleille olisivat överihintaisia, ja lisäksi halusin ratsastuksen jälkeen mennä lähistön metsiin käpsimään. Logistiikkaongelma ratkesi vuokraamalla yhdeltä erittäin takertuvalta turistirihkaman myyjältä pyörä päiväksi 100 pesolla eli about 1,5 eurolla. Pyörähän ei ollut maailman paras eikä varsinkaan aikuisten kokoa, mutta kyllä sillä alamäkeen pääsi mukavasti.

Talleille mennessä maisemat oli kohrallaan.

Ratsatus oli aikalailla sellaista kuin se noin päällepäin näyttääkin. Hevonen tosin totteli enemmän vieressä kävelevää cowboyta kuin minun yrityksiä ohjailla sitä. No, eipä enempää ehkä voi ensimmäiseltä kerralta odottaakaan. Keikan kohokohtia oli pienet pätkät ravia ja vesiputous, jolla pysähdyttiin pienen polskinnan mittaiselle paussille. Mesta oli huikea hyppypaikka, ja kuuleman mukaan merisotapojat tykkäsivät aikoinaan käydä paikalla hyppimässä.

Talleilla oli aivan mukava miljöö

Ratsastuskypärät ei ole vielä Subiciin rantautuneet ja chapsitkin jäi surkia matkasta. Kumminki aika vakuuttavaa, eikö? 

Entäs tämä sitten?

Siitä sitten polkemaan kohti seuraavaa kohdetta eli Pamulaklakin Forestia. Kaikki opastetut kierrokset oli siinä vaiheessa liian kalliita, joten lähdin katsastamaan mestoja itsekseen. Heti alkuun löytyi aivan huikea paikallisten lasten suosima uimapaikka. Kyllä kelpas pulahtaa uimaan, keskipäivän pyöräily kun ei ollut ihan hietöntä hommaa. Lähdin sitten käpsimään polkuja pitkin ja aika mukavan näköistä ja kuuloista viidakkoa löytyikin. Alueella kun ei jenkkiaikoina saanut puita  kaataa tahi apinoita ampua, joten luonto on melko koskematonta. Apinat harmi kyllä pysyttelivät poissa näkyvistä. Paluumatkalla ei auttanut kuin pysähtyä uimamestalla pulahtamassa uudemman kerran. 

Virvoittavat vedet oottaa uupunutta.

Pyörämatka takaisin kaupunkiin oli suorastaan nautinnollinen loivassa alamäessä läpi komeiden golfkenttien. Palauttelin pyörän vendorille ja kävin morottaa Jasonia Boardwalkilla ennen kuin lähdin linjaliikennöimään takaisin Manilaan, jossa odottaisi muuttokuorman pakkaaminen ynnä muut lähtöpuuhat.

-pete

Banaue

Yksi reissukohde on ollut mielessä jo pitkään, mutta tähän mennessä on muut suunnitelmat ajaneet edelle. Kun aika Filippiineillä uhkaavasti lähenee loppuaan, täytyi keikka toteuttaa heti kun siihen vähänkään oli mahdollisuutta. Normikoulun lakattua tenttiviikolle sattui muutama vapaapäivä, joten ei muuta kuin nokka kohti Banauen 2000 vuotta vanhoja riisiterasseja, Unescon maailmanperintökohdetta Luzonin pohjoisosassa Cordilliera-vuoriston keskellä.

Paikalliset tykkää mutustaa riisiä, joten sitä täytyy viljellä vaikka mikä olisi. Riisinviljelyyn tarvitsee aika ronskisti vettä, joten oletettavasti vuoristo ei ole ihan paras paikka sitä harrastaa. Mutta kun tarpeeksi haluaa, sekin onnistuu. Filipinot aika kauan ennen konkistadorien päiviä ovat ruvenneet värkkäämään vuorenrinteeseen pengerryksiä ja kastelujärjestelmiä riisinviljelyä varten. Riisiterasseja on alueella kohtuullisen jäätävä määrä, jotenka maisematkin on aika spesiaalit.

Pauluksen tenttiaikataulut ei antanu myöten reissata tässä vaiheessa joten lähdin itsekseen liikenteeseen mukana pienoinen epävarmuus miten yksin käypi kalliiden oppeiden ym. kanssa. Aamulla Banaueen tullessa huolet hälveni. Matkalla tapasin israelilaisen Erezin, joka oli meikän kanssa aikalailla samalla suunnitelmalla liikenteessä. Hypättiin pienen ryhmän messiin jeepneyhyn, joka kuskasi meidät patikan lähtömestoille. Sieltä sitten tehtiin koko päivän haikki Batad-nimiseen tuppukylään, johon ainoa kulkupeli on apostolin kyyti. Riisirinteillä käpsiminen komeissa maisemissa oli mainiota hommaa, varsinkin kun porukkaan sattui muitakin mukavia tyyppejä Erezin lisäksi. Kelit oli mukavan kotoiset; lämpötila oli nippa nappa hellelukemissa ja epävakaisuuskin oli ihan kuin tutussa Suomen kesässä.

Kaverikuva Erezin kans

Oppaamme neuvoo pysymään kaidalla polulla.

Batadissa oli vesiputouksin. Kyllä kelpas jäähytellä! Taas oli fiilis kuin suomen suvessa.

Illan päälle Banauessa oli tarjolla kulturellia showta. Paikalliset jäpät ja mummelit esitti perinteisiä tansseja ja lauluja. Oli kyllä uskomattoman hupasen näköstä ja kuulosta hommaa!

Illan päälle palattiin Banaueen ja etiskeltiin Erezin kanssa katto pään päälle. Kaverin kanssa tultiin niin hyvin juttuun että oli suorastaan harmillista erota seuraavana aamuna kun Erez jatkoi matkaa Sagadan kaupunkia kohti. 

Matkalla viewpointille otettiin matsia paikallisen papan kans.

Ajattelin sitten ottaa päivän rennosti ja otin tricyclekyydin Banauen näköalapaikalle. Eikö mitä siellä tapasin lounaalla manilalaisen Leon ja Jamesin New Yorkista. Jameshan houkutteli lähtemään riisiterassien kautta paluumatkalle. Polku näytti aika selkeältä ja kuulemma reitin pitäis olla helppo. Lähettiin sitä sitten liikenteeseen, mutta ehkä 5 minuutin käpsimisen jälkeen yksi riisitäti kysymään siinä ohi kulkiessamme että minnes pojat on matkalla. Todettiin että Banaueen ni mama totes että voivoi nyt ootte ihan väärässä suunnassa. Mutta apukin oli lähellä. Riisimama huuteli meille poikansa Scottin(jota kahen tunnin taivallus ei tuntunu suuremmin innostavan) oppaaks muutaman euron palkalla. Aika hyvä tarjous varsinkin kun toinen vaihtoehto olisi ollut luovuttaa ja palata Banaueen tietä pitkin. 

Leo, James ja helteessä valuvat rillit.

Näköala.

Äiti ja poika neuvottelee opastusreissusta

Scott n' James käpöttelemässä. Koira kuvausrekvisiittaa. 

Banauen terassien läpi haikkaus oli vielä edellispäivän Batadin keikkaa hienompi setti. Maisemat oli erittäin muikeat ja polku kulki mukavasti riisiviljelmien ja viidakon rajalla ja läpi pienistä kylistä, joissa riisiä viljelevät perheet asustelee. Reittiä ei mainosteta niin paljon turisteille koska välillä polku tarkoittaa aikalailla 10cm levyistä betonipengerrystä. Patikka kuintekin sujui vallan mainiosti ja Banaueen päästiin erittäin tyytyväisinä siitä, ettei valittu tylsää vaihtoehtoa tietä pitkin. Jamesin kanssa käytiin vielä päivällisellä ennen kuin oli lähdettävä koppaamaan yöbussi takaisin Manilaa ja rästissä olevia kouluprojekteja kohti. Ensimmäinen yksin tehty reissu ylitti reippaasti odotukset, kiitos mainion kohteen josta löytyi mukavaa seuraa uskomattoman helposti!

-pete

Kaupunki nimeltä Kota Kinabalu

Malesia oli niin kiva paikka että pitihän sinne lähteä uudestaankin, varsinkin kun sai promolennot halvalla. Tällä kertaa lähdin itsekseni reissun päälle, ensimmäistä kertaa koko keväänä. Lentoliput löytyivät molemmille, mutta Petellä oli vielä antibioottikuuri päällä, joten sukeltaminen ei olisi onnistunut eikä olo ollut sairastelun jälkeen muutenkaan optimaalinen. Matkavakuutukseen kuuluvaa matkan peruuntumiskorvausta odotellessa! Lähtöpäivänä vietimme brasilialaispariskunnan kanssa jäähyväislounasta Makatin kaupunginosassa taksimatkan päässä. Lento lähti illalla kello 23:15, joten kiirettä ei ollut. Lähdin kuitenkin muita aikasemmin taksilla kämpille. Kiirettä ei siis olisi ollut, jos lento olisi lähtenyt 23:15, mutta sepä sattuikin olemaan koneen perilläoloaika! Kollektiivinen muisti oli päässyt vähän pettämään, eikä tullut tarkistettuakaan lentolippua aikaisemmin. Olin siis kämpillä, tavarat pakkaamatta, kadulla viikon pahin ruuhka-aika, aikaa koneen lähtöön kaksi tuntia. Päätin kuitenkin yrittää ehtiä ja se kannatti! Olin kentällä 35 minuuttia ennen lähtöaikaa. Filippiinien joustavuudella check-in ja baggage drop onnistuivat vain puoli tuntia ennen lähtöä. Jospa sitä ensi kerralla sitten muistaisi tarkistaa ajat.

Reissuun tuli lähdettyä takki auki (taas kerran). Hotellia ei tullut juuri etukäteen katseltua, käytännössä tiedossa oli vain, että kone lentää Kota Kinabalu -nimiseen kaupunkiin Borneolla. Avointa mieltä sekä ripaus seikkailunhalua, muuta ei oikeastaan tarvitse täällä päin maailmaa liikkuessa. Takanani koneessa sattui istumaan muuan ruotsalainen, jonka kanssa ehdin matkan aikana jutella hyvän tovin. Hänen seurueeseensa taas kuului mies, jonka vanhemmat olivat Suomesta ja hän osasi itsekin puhua sujuvaa suomea. No, kyseinen kaveri oli kuullut, että eräs ranskalainen reppureissaaja etsii lentokentällä jakajaa taksimatkalle. Menin ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi. Taksi ajoi tämän ranskalaisen varaamaan hotelliin ja sattuikin käymään niin että hän oli varannut huoneen, jossa oli kaksi sänkyä. Hänelle myös sopi oikein hyvin hotellikulun puolittaminen, joten ensimmäinen yöpaikka löytyi kuin itsestään. Aamulla kävimme aamupalalla ja lähdimme sitten eri suuntiin. Oikein mukava uusi tuttavuus!

Guillaume

Alun perin tarkoitus oli sukeltaa ainakin vähäsen, mutta päätinkin kokeilla, mikä ihmisiä kaupunkilomissa oikein kiehtoo. Kota Kinabalu on tietynlainen läpikulkukaupunki Borneon toiselle puolelle sekä Mount Kinabalulle. Saapumispäivänä päätin käydä katsomassa lähellä sijaitsevaa, aitoa mangrovemetsää. Sinne pääsi taksilla, mutta takaisin piti kävellä. 33 asteen lämpötilassa se oli raikas kokemus. Illalla oli sitten ohjelmassa laiskottelua. Seuraavana päivänä oli vuorossa kaupungissa kiertelyä ja kauppakeskuksia. Illalla päätin kokeilla Tripadvisorin ykkössijalla olevaa kohdetta nimeltä South Sea Sanctuary Spa. Se olikin todella hieno paikka, eikä jalkahieronta tehnyt isoakaan lovea budjettiin. Viimeisenä päivänä tuli käveltyä sitten pidempiäkin matkoja paikkoja katsellessa.

Tuolla todella tunsi olevansa tropiikissa.

City Mosque

Suoraan zeniitistä

Paikallinen basaari, ostaisitko lihaa?

Kaiken kaikkiaan kaupunkiloma oli oikein mukava ja rentouttava kokemus. Mihinkään ei ole kiire, kahvilassa voi istua lukemassa niin kauan kuin huvittaa ja pieniä yksityiskohtiakin oli kaupunki täynnä. Silti, kyllä sukellus- tai surffausreissussa meren rannalle on vain sitä jotain, jota ei kaupungista saa!

-Paulus

Boracay

Kun filipinolta kysyy, missä paikassa kannattaisi käydä, vastaus on useasti "Boracay". Se on suorastaan Filippiinien ylpeys, vaikka suurin osa paikallisista ei ole siellä edes käynyt. Boracay on saari Filippiinien keskiosissa ja yksi maan suosituimmista matkakohteista. Se on kuuluisa etenkin neljä kilometriä pitkästä hiekkarannastaan. Alun perin emme aikoneet edes käydä siellä, koska siellä on liikaa turisteja. Ihmiset kuitenkin kehuivat paikkaa todella paljon, joten ennen pitkää taivuimme ja päätimme kokeilla aitoa turistirysää. Blogikirjoitus on vähän myöhässä, koska reissu tuli tehtyä jo puolitoista viikkoa sitten. Kuitenkin, lähdimme illalla bussilla kohti vanhaa, tuttua Batangasin satamaa, jonka kautta olemme menneet jo kolme kertaa Puerto Galeraankin. Sieltä jatkoimme matkaa laivalla. Emme oikein tienneet etukäteen, mitä odottaa, joten yritimme varata liput, joihin kuuluu hyttipaikka. Niitä ei kuitenkaan ollut enää jäljellä, joten päädyimme supersäästöluokkaan. Se paljastui osastoksi, jossa oli puolensataa kerrossänkyä ja vastaava määrä ihmisiä. Kokemus sekin, tuli ihan turistifiilis ;).

Oli muuten myös kova meteli ja kuuma!

Aamulla saavuimme perille vain puolitoista tuntia myöhässä. Pienen paikalliskulkuvälineillä seikkailun (ja kaikenlaisten maksujen maksamisen) jälkeen pääsimme natiivityyliseen mökkiimme ja lähdimme saman tien katsomaan, onko se hiekkaranta oikeasti niin hieno kun sanotaan.

Ja olihan se!

Mökkimme ja Peten punkka, joka tuli hänelle liiankin tutuksi.

Reissulla oli myös pieni kääntöpuoli, nimittäin kuume. Lähtiessä Petellä oli pientä kuumetta, jonka ajatteli menevän nopeasti ohi. Toisin kuitenki kävi ja tauti osoittautui melkoisen ärhäkäksi. Niinpä kuumetta riitti koko reissun ajaksi ja puolet Peten ajasta kului nukkuessa mökissä. Energiaa riitti kuitenkin auringonlaskun katsomiseen.

 

Kävi tuuri, sää oli todella kirkas!

 

Seuraavana päivänä Pete jatkoi lepäilyä ja itse päätin lähteä sukeltamaan. Ensimmäisen sukelluksen kohteena oli laivan hylky noin 30 metrissä, toinen sukellus taas tehtiin koralliriutalle. Vesi oli kirkasta ja sukellus hauskaa pitkästä aikaa! Valitettavasti kuvia ei ole tarjolla.

Oli siellä muitakin...

Kaiken kaikkiaan Boracay oli todella hieno paikka, mutta sisälsi hieman suositun turistikohteen huonoja puolia. Rannan edustalle oli parkkeerattu satoja veneitä, ihmisiä oli paljon ja hinnat korkeammat kuin muualla. Hiekkaranta oli hienoin tähän mennessä, vaikkakin vesi oli jostain syystä täynnä levää. Ja oli sitä auringonlaskuakin mukava katsella. Peten osalta reissu meni pitkälti sairastaessa, mutta palmun varjossa rannalla se on silti huomattavasti mukavampaa kuin Manilan kämpässä. Traumoja ei siis Boracaysta jäänyt!

-Paulus

God bless

Joskus aiemmin tuli jo todettua että täälläpäin on melko katolista jengiä ja se näkyy vähän joka puolella. Katolisen veljeskunnan perustamassa yliopistossa La Sallessa pidetään rukouspaussi luennoilla puoliltapäivin ja iltakuudelta. Liikuntatunnit päätettiin ja opintomatka alotettiin rukouksella. Osa jengistä on messissä, toiset tuntuvat olevan hommasta lähinnä vaivautuneita ala-asteen ruokarukoukselta tuttuun tapaan.

Varsinkin köyhempi väki on varsin uskonnollista, mutta elämäntyyli ei näytä päällisin puolin ja keskimäärin paljon poikkeavan Euroopasta maallistumisasteeltaan.

Rukousnauhat ym. aiheeseen sopivat härpäkkeet on suosittuja kaikissa kulkupeleissä.

Surffikämpän varustusta. Silmälasit ei oo Gideonien jäljiltä.

Kouluissa on tämänmoisia aitakoristuksia

KKK viittaa Katipunaniin, Filippiinien vapautusrintamaan Espanjan vallasta 1890-luvulla.

Elämän leipää pussissa

Muistakaahan hymyillä.

-pete

PS. Piti jo viime kerralla kertoa mutta vallan unohtu kun meillähän on jatkosuunnitelmat selvillä. Koulua on enää hassu viikko jäljellä minkä jälkeen ollaan vapailla viikon verran ennen kuin 21.4. lähtee lento Brisbaneen Australian itärannikolle. Working Holiday -viisumit on plakkarissa ja pikkuhiljaa ruvetaan hiomaan suunnitelmaa alakerran vallotukseen.