Historiaa, hippaa ja yleistä hiihtelyä

Onkin taas vierähtänyt viikko viime postauksesta ja paljon kaikkea on keretty välillä väsäillä. Ensimmäinen täys kouluviikko sykittiin ilman suuria ongelmia, joista suurin tahtoo olla heikot nettiyhteydet. Käytännössä nettiin pääsee koulun kirjaston koneilla ja parissa tarkkaan valitussa kahvilassa, mutta näissäkään ei todella laajakaistanopeuksista tarvitse haaveilla. Näin ollen opiskelu tuppaa olemaan pitkälti yhteyskokeiluja, mutta toivo omasta toimivasta netistä elää! 

Allekirjottaneella eritysesti yksi ympäristötekniikan kurssi on jo osottautunu aikas mielenkiintoseks kun pääsee vertaamaan esim. jätevesien käsittelyä Suomessa vs. Filippiineillä. Ero on tosiaan jonkinmoinen. Lohdullista on ollu huomata, että ainakin yliopistolla rikkaiden perheiden nuoret vaikuttavat aidosti kiinnostuneilta parantamaan tilannetta, ja mm. järkeviä uudistuksia hidastavasta korruptiosta haluttaisiin todella eroon. Monet vaikuttavat myös tosissaan aikovan tehdä kaikkensa tämän maan kehittämiseksi ”yksi ihminen voi paljon” -mentaliteetilla. Arvostan.

Joka keskiviikko saahaan kokea paluu yläasteen liikuntatunneille, kun valittiin huvin vuoks ja urheilun kannalta lentopallokurssi. Kurssilla porukka on ekan vuoden opiskelijoita, mikä tarkottaa täällä noin 16v ikää. (Kanditutkinnon suorittamiseen meneekin sitten 5 vuotta kolmen lukukauden systeemillä eli käytännössä ilman lomia.) Viime kerralla alkulämmittelynä oli zombihippaa...

Kouluviikon jälkeen perjantaina lähettiin koulun järkkäämälle kv-opiskelijoitten nähtävyyskierrokselle Manilan ”vanhaankaupunkiin”, aka. Intramuros. Espanjalaiset valloittajat väsäilivät 1600-luvulla eteläeurooppalaisen keskustan muureineen, plazoineen ja katolisine kirkkoineen. Jonkin verran rakennuskantaa on selvinnyt useammasta sodasta ja paikka oli tosiaan eurooppalaisen oloista. Samalla selkis vähän tarkemmin maan historia joka on 1600-luvulta alkaen karkeasti 300 vuotta espanjalaista katolisuutta, 50v hollywoodia ja sotimista japsien kans ja loput 60v itsenäisyyttä. Tuloksena on kulttuuri, joka on iloinen sekamelska kaikkea tuota.

Lauantaiaamuna oli taas aika karistaa Manilan pölyt kurkusta. Hypättiin bussiin kohti etelää ja otettiin bangkakyyti Mindorolle, lähimmälle saarelle Luzonista etelään. Paikka oli luontonsa puolesta kuin matkailuesitteestä konsanaan. Ohjelmassa oli ykkösprioriteettina snorklaus, mutta sen ohella mm. käytiin ajelemassa mopeedeilla saaren mukavan mutkasia teitä. Tälläkin kertaa kelit oli alkuun vähän harmaat, mutta taas maanantaina saatiin nauttia auringonpaisteesta. Heti majapaikan edustalta löyty aikamoisen hienoja koralleja ja akvaariosta karannutta kalaa oli pilvin pimein. Vedenalaset maisemat poikkeaa kotosuomesta kyllä ainakin yhtä paljon ku pinnan yläpuolellaki!

Bangkan kyyissä. Ovat tuommoset näppärät sivuponttonit väsänneet joka veneeseen täälläpäin.

Kokoluokka vaan muuttuu tarpeen mukaan.

Vahingossa kuultiin että vastapäätä majapaikkaa oli tanskalaisen Stairway foundation -järjestön lastenkoti, jossa oli pohjoismaisia vapaaehtosiaki hommissa. Jostain syystä tollasiin paikkoihin näköjään vaan päätyy käymään, vaikka ei tosiaankaan oltu suunnniteltu moista. Oli kyllä mukava nähdä, että täälläkin on oikeesti paikkoja mistä katulapset voi saaha alun uuteen elämään. Jos pakkasen ja pahanteon haluaa vaihtaa päinvastaseen, ei muuta ku hakemusta stairwaylle! Maisemia tai paikan meininkiä ei ainakaan ensinäkemän perusteella voi moittia.

Muuten, päivitin kämppäpostaukseen pari kuvaa kämpän sisältäkin. Käyhän kuikuilee!

-pete