Tätä olikin odotettu!
Viikonlopun eli neljän
päivän reissu Balerille on tehty ja siitä jäi todella mukavat
muistot! Surfattiin paljon, syötiin hyvin ja otettiin rennosti.
Majapaikkamme Aliya Surf Camp sijaitsee aivan meren rannalla, hyvän
surffauspaikan edessä. Sää oli parina ensimmäisenä päivänä
hieman huono, tuuli oli kova ja aurinko pilvessä, mutta emme
antaneet sen haitata rennosti ottamista. Sunnuntaina ja maanantaina
saatiinkin sitten jo aurinkoa ja hyvää säätä.
![]() |
Aliya Surf Camp |
Surffaus on hauskaa hommaa ja kehitystäkin tapahtui. Muistoksi hauskuudesta jäi hiertymiä, hankaumia, mustelmia, haavoja sekä palaneet naamat :D. Mitä opittiin? Ilmeisesti naama voi palaa ihan kunnolla pilviselläkin säällä. Perusaurinkorasva ei taida pysyä merivedessä kovinkaan kauaa paikallaan. Surffilaudan pinta on karhea (hiertymää kaikissa niissä paikoissa jotka koskevat jossain vaiheessa lautaan). Lauta on myös kova (kuhmua päässä ja polvessa). Laudan peräevä on terävä (haavaa sormissa). Surffaus on rankkaa (rannasta on vaikea päästä syvemmälle, kun tulee koko ajan uutta aaltoa päälle). Onneksi on taas kouluviikko niin ennättää parantua ja levätä ennen seuraavaa reissua!
Sieltä se tulee |
Välillä pinnallakin |
Paulus vetten päällä |
Kävimme myös
paikallisen harvahampaisen surffausoppaan (joka yritti periä meiltä
tuplahintaa, mutta ei onnistunut) tricycle-kyydillä 45 minuutin
ajomatkan päässä sijaitsevilla vesiputoksilla. Upea paikka, ei voi
muuta sanoa, vaikka veikin surffausaikaa ;). Tie oli loppupäästä
todella kivikkoinen, välillä piti vähän työntääkin.
Filippiinien tiet yleensäkin tuntuvat olevan melkoisen töyssyisiä.
Se ei kyllä tuntunut haittaavan ainakaan bussikuskiamme, joka ajoi
välillä aivan törkeän lujaa Manilaan palatessa.
Ditumabo Falls ja pari häirikköä siellä huitomassa |
Palaillaan :)
-Paulus
-Paulus
Jätkät! Ohan teillä vaan makiat oltavat! Erittäin päällikkö homma, että ootte surffiaki jo päässy testaamaan! Luin nää kaikki tähänastiset lokitekstit putkeen tässä illan ratoksi. Ilo lukea teidän tekemisistä. Saamani vaikutelma on, että teillä menee siellä jeessisti! Terveisiä Tammerforsista: tammikuinen arki vallitsee, ja näissä tutuissa seurapiireissä on "hyvä pössis". Pakkane paukkuu, ripset jäätyy valkoseks jos uskaltaa nenukan työntää kämpän ovesta ulos. Aletaan 8 hengen köörillä tässä huomenaamuna nestepaastolle. Kofeiinitonta teetä ja vettä, aijjai. Öh, ystäväpiirimme älyköt ovat päässeet jo ennakkoon antamaan rakentavaa palautetta tästä innovatiivisesta ajatuksesta... Zemppie sinne! - Lalli
VastaaPoista