Värikästä hevosen vuotta!

Tänään vietettiin Manilassa yleistä vapaapäivää kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi, ja mekin päätettiin poiketa tavoistamme ja pysytellä Manilassa vapaapäivänä. Filippiineillä on melko suuri kiinalaisvähemmistö, ja Manilasta löytyy maailman vanhin Chinatown, perustettu vuonna 1594(!). Tokihan lähettiin sitten kattelemaan millasta uudenvuoden viettoa siellä jengi harrastaa.

Populaatiota oli liikenteessä niinkun odottaa sopii, ja joka puolella vedettiin kiinalaisia leijona- ja lohikäärmetansseja. Välillä umpitäyteen ahdetuilla kujilla paukuteltiin tyynesti megakokosia papattimattoja ja rumpuja paukutettiin joka kulmalla. Meteliä, väriä, savua ja hässäkkää oli kyllä ihan kiinalaiseen tyyliin.

Pojilla on rytmi veressä.

Papatit oottamassa poksauttajaa.

Lohikäärmejäbät käytti maskeja vissiin papattien savun takia. Kuulonsuojaus olis kyllä ollut kanssa paikallaan.

Auringon laskiessa hankkiuduttiin Chinatownista väljemmille vesille eli tässä melko lähellä kämppää meren rannassa olevaan kauppakeskukseen Mall of Asiaan, jossa oli luvassa ilotulitusta. Räväkkä tulitus siellä nähtiinkin ihan aitiopaikoilta. 

Ihan nätti auringonlaskukin päästiin kattelee.

Kiinalaista keksintöä ilmassa.

Tykitys oli mukavasti jo seiskan aikaan, joten ehittiin ihmisten aikaan vielä takasin kämpille pakkailee huomisaamun lähtöä varten. Tarkotus olis mennä muutaman vaihtarin kanssa snorklailee ja nauttii saaristomaisemista jonkun matkaa Manilasta pohjoseen 100 Islands -nimiseen luonnonpuistoon. 

Kuukaus on jo Filippiinieloa takana, ja nopeasti on aika mennyt. Koulunkäyntiin on saatu sopiva rutiini ja Manila alkaa tuntumaan tutulta paikalta. Suurempia kulttuurishokkeja ei oo enää päällä joten voipi keskittyä nauttimaan vaihtoelon parhaista puolista. Paljon vielä olis paikkoja ja tekemistä mielessä, joten viikonloppuaktiviteettia riittää varmasti jatkossakin.

-pete

Butanding

Butanding tarkoittaa paikallisella kielellä valashaita. Sellaisen kanssa snorklaaminen oli tämän viikonloppureissumme päätarkoitus. Lähdimme puoli kahdentoista aikaan Manilasta yöbussilla kohti Donsolia. Donsol on pieni maalaiskaupunki, joka eli pääasiassa maataloudesta ja kalastuksesta, ennen kuin tieto merenlahden valashaista levisi suuren maailman tietoon. Bussimatka Manilasta kesti 11 tuntia (keskinopeus ehkä 35 km/h (!)) ja siihen päälle vielä lähes puolentoista tunnin minipakettiautomatka kohteeseen. Nukuttua tuli ehkä yhteensä tunti (tiet todella töyssyisiä, bussinpenkit päällystetty muovilla eikä turvavöitä -> luisuminen kerran minuuttiin), mutta Pete sai ilmeisesti nukuttua hieman enemmän. Nukkumaan ehtii kuitenkin kämpillä Manilassa, reissussa ei sen väliä!

Amor Farm Beach Resort

Levitimme tavaramme majapaikkaan (kiva farmihenkinen resort meren rannalla) ja lähdimme samana iltana bongaamaan tulikärpäsiä. Kyseessä oli opastettu veneretki läheiselle joelle, jonka rantapuihin tulikärpäset kokoontuvat aina illan tullen. Tämä tulikärpäslaji harrastaa muodostelmavilkuntaa eli koko parvi vilkkuu samassa tahdissa. Vanhan paikallisen uskomuksen mukaan tulikärpäsparven valitsema puu on lumottu ja siinä asuu keiju. Kirkkaan tähtitaivaan alla, viidakon äänet ympärillä, retki oli todellakin taianomainen kokemus! Jopa joen vesi oli hengessä mukana, se nimittäin säkenöi valoa, kun sitä loiskutteli kädellä. Ilmiö johtuu valoa tuottavasta planktonista. Valitettavasti oli niin pimeää, ettemme saaneet hyvää valokuvaa retkestä.

Seuraavana aamuna heräsimme kukonlaulun aikaan kuudelta (pihapiirin kukot kylläkin kiekuivat iloisesti myös päiväsaikaan) ja lähdimme valashainbongausretkelle. Veneitä lähti rannasta tusinan verran, jokaisessa kuusi innokasta turistia. Meidän veneeseemme sattui suomalainenkin reissaaja. Jokaisessa veneessä oli lisäksi kippari ja pari "spotteria", jotka tähystivät tolpan nokassa valashaita. Kiertelimme lahdella kolmisen tuntia, mutta valashaita ei vain näkynyt ja jouduimme palaamaan kuivalle maalle näkemättä muuta kuin lentokaloja. Harmittelimme hieman, ettemme tulleet Donsoliin parhaan sesongin aikaan maaliskuussa.

Ensimmäinen bongausretki

Mihkä ne möröt on mennynä.

Täydellisen muotoinen tulivuori, Mayon Volcano

Seuraavana aamuna heräsimme taas kuudelta uuteen yritykseen. Näytti jo pahasti siltä, ettei tullut kesää silläkään kertaa, mutta loppuvaiheessa miehistö huomasi, että muut veneet olivat kerääntyneet yhteen paikkaan. Sinne siis ja äkkiä! Saavuttuamme paikalle, pari ryhmää oli jo meressä. Hai oli kuitenkin sukeltanut syvemmälle, eikä kukaan ollut nähnyt sitä veden alla. Veneet jäivät pyörimään paikan ympäristöön, mutta uusia havaintoja ei vain tullut. Osa veneistä lähti jo rantaankin. Meidän veneemme ystävällinen miehistö jäi vielä ylimääräiseksi ajaksi etsimään nähtyä haita. Sitten onnisti! Jotenkin ihmeellisesti eräs miehistön jäsen huomasi, että melko kaukana olevalla toisella veneellä oli jotain meneillään. Ajoimme paikalle ja oppaamme käski hyppäämään saman tien mereen. Veden alla odottikin mahtava näky: iso valashai. Snorklasimme parikymmentä sekuntia sen vierellä, jonka jälkeen se sukelsi syvemmälle. Hetki oli lyhyt, mutta unohtumaton! Meillä kävi todella hyvä tuuri, olimme nimittäin lopulta ainoa vene, joka pääsi näkemään valashain sinä päivänä.

Gogogo.

Lumps. Saatiin kanadanpoika Charlesilta ihan maukasta Goprokuvaa pinnan alta.

On se melko möhkö!

Kyllä se hai on ainaki pyrstöstä päätellen. Ei kumminkaan vissiin mikään planktonia isompi maistu.

Illan vietimme hyvillä fiiliksillä kahden veneessä olleen pariskunnan kanssa (Kanadasta, USA:sta ja Alankomaista). Aamulla sitten vielä yksi aikanen herätys klo 05:15, jotta ehdimme lennolle takaisin Manilaan. Kouluakin täytyy käydä...seuraavaan reissun suunnittelun ohessa.

-Paulus

Historiaa, hippaa ja yleistä hiihtelyä

Onkin taas vierähtänyt viikko viime postauksesta ja paljon kaikkea on keretty välillä väsäillä. Ensimmäinen täys kouluviikko sykittiin ilman suuria ongelmia, joista suurin tahtoo olla heikot nettiyhteydet. Käytännössä nettiin pääsee koulun kirjaston koneilla ja parissa tarkkaan valitussa kahvilassa, mutta näissäkään ei todella laajakaistanopeuksista tarvitse haaveilla. Näin ollen opiskelu tuppaa olemaan pitkälti yhteyskokeiluja, mutta toivo omasta toimivasta netistä elää! 

Allekirjottaneella eritysesti yksi ympäristötekniikan kurssi on jo osottautunu aikas mielenkiintoseks kun pääsee vertaamaan esim. jätevesien käsittelyä Suomessa vs. Filippiineillä. Ero on tosiaan jonkinmoinen. Lohdullista on ollu huomata, että ainakin yliopistolla rikkaiden perheiden nuoret vaikuttavat aidosti kiinnostuneilta parantamaan tilannetta, ja mm. järkeviä uudistuksia hidastavasta korruptiosta haluttaisiin todella eroon. Monet vaikuttavat myös tosissaan aikovan tehdä kaikkensa tämän maan kehittämiseksi ”yksi ihminen voi paljon” -mentaliteetilla. Arvostan.

Joka keskiviikko saahaan kokea paluu yläasteen liikuntatunneille, kun valittiin huvin vuoks ja urheilun kannalta lentopallokurssi. Kurssilla porukka on ekan vuoden opiskelijoita, mikä tarkottaa täällä noin 16v ikää. (Kanditutkinnon suorittamiseen meneekin sitten 5 vuotta kolmen lukukauden systeemillä eli käytännössä ilman lomia.) Viime kerralla alkulämmittelynä oli zombihippaa...

Kouluviikon jälkeen perjantaina lähettiin koulun järkkäämälle kv-opiskelijoitten nähtävyyskierrokselle Manilan ”vanhaankaupunkiin”, aka. Intramuros. Espanjalaiset valloittajat väsäilivät 1600-luvulla eteläeurooppalaisen keskustan muureineen, plazoineen ja katolisine kirkkoineen. Jonkin verran rakennuskantaa on selvinnyt useammasta sodasta ja paikka oli tosiaan eurooppalaisen oloista. Samalla selkis vähän tarkemmin maan historia joka on 1600-luvulta alkaen karkeasti 300 vuotta espanjalaista katolisuutta, 50v hollywoodia ja sotimista japsien kans ja loput 60v itsenäisyyttä. Tuloksena on kulttuuri, joka on iloinen sekamelska kaikkea tuota.

Lauantaiaamuna oli taas aika karistaa Manilan pölyt kurkusta. Hypättiin bussiin kohti etelää ja otettiin bangkakyyti Mindorolle, lähimmälle saarelle Luzonista etelään. Paikka oli luontonsa puolesta kuin matkailuesitteestä konsanaan. Ohjelmassa oli ykkösprioriteettina snorklaus, mutta sen ohella mm. käytiin ajelemassa mopeedeilla saaren mukavan mutkasia teitä. Tälläkin kertaa kelit oli alkuun vähän harmaat, mutta taas maanantaina saatiin nauttia auringonpaisteesta. Heti majapaikan edustalta löyty aikamoisen hienoja koralleja ja akvaariosta karannutta kalaa oli pilvin pimein. Vedenalaset maisemat poikkeaa kotosuomesta kyllä ainakin yhtä paljon ku pinnan yläpuolellaki!

Bangkan kyyissä. Ovat tuommoset näppärät sivuponttonit väsänneet joka veneeseen täälläpäin.

Kokoluokka vaan muuttuu tarpeen mukaan.

Vahingossa kuultiin että vastapäätä majapaikkaa oli tanskalaisen Stairway foundation -järjestön lastenkoti, jossa oli pohjoismaisia vapaaehtosiaki hommissa. Jostain syystä tollasiin paikkoihin näköjään vaan päätyy käymään, vaikka ei tosiaankaan oltu suunnniteltu moista. Oli kyllä mukava nähdä, että täälläkin on oikeesti paikkoja mistä katulapset voi saaha alun uuteen elämään. Jos pakkasen ja pahanteon haluaa vaihtaa päinvastaseen, ei muuta ku hakemusta stairwaylle! Maisemia tai paikan meininkiä ei ainakaan ensinäkemän perusteella voi moittia.

Muuten, päivitin kämppäpostaukseen pari kuvaa kämpän sisältäkin. Käyhän kuikuilee!

-pete

Balerilla surffaamassa

Tätä olikin odotettu!

Viikonlopun eli neljän päivän reissu Balerille on tehty ja siitä jäi todella mukavat muistot! Surfattiin paljon, syötiin hyvin ja otettiin rennosti. Majapaikkamme Aliya Surf Camp sijaitsee aivan meren rannalla, hyvän surffauspaikan edessä. Sää oli parina ensimmäisenä päivänä hieman huono, tuuli oli kova ja aurinko pilvessä, mutta emme antaneet sen haitata rennosti ottamista. Sunnuntaina ja maanantaina saatiinkin sitten jo aurinkoa ja hyvää säätä.

Aliya Surf Camp

Surffaus on hauskaa hommaa ja kehitystäkin tapahtui. Muistoksi hauskuudesta jäi hiertymiä, hankaumia, mustelmia, haavoja sekä palaneet naamat :D. Mitä opittiin? Ilmeisesti naama voi palaa ihan kunnolla pilviselläkin säällä. Perusaurinkorasva ei taida pysyä merivedessä kovinkaan kauaa paikallaan. Surffilaudan pinta on karhea (hiertymää kaikissa niissä paikoissa jotka koskevat jossain vaiheessa lautaan). Lauta on myös kova (kuhmua päässä ja polvessa). Laudan peräevä on terävä (haavaa sormissa). Surffaus on rankkaa (rannasta on vaikea päästä syvemmälle, kun tulee koko ajan uutta aaltoa päälle). Onneksi on taas kouluviikko niin ennättää parantua ja levätä ennen seuraavaa reissua!

Sieltä se tulee

Välillä pinnallakin

Paulus vetten päällä

Ilme kertoo kaiken;)

Kävimme myös paikallisen harvahampaisen surffausoppaan (joka yritti periä meiltä tuplahintaa, mutta ei onnistunut) tricycle-kyydillä 45 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevilla vesiputoksilla. Upea paikka, ei voi muuta sanoa, vaikka veikin surffausaikaa ;). Tie oli loppupäästä todella kivikkoinen, välillä piti vähän työntääkin. Filippiinien tiet yleensäkin tuntuvat olevan melkoisen töyssyisiä. Se ei kyllä tuntunut haittaavan ainakaan bussikuskiamme, joka ajoi välillä aivan törkeän lujaa Manilaan palatessa.

Ditumabo Falls ja pari häirikköä siellä huitomassa

Balerissa sekä viiden tunnin bussimatkalla ehti nähdä myös filippiiniläistä maaseutua. Päällimmäisenä jäi mieleen riisipeltojen paljous sekä se, millaisissa hökkeleissä vähävaraisemmat ihmiset oikein asuvatkaan. Pitää olla kiitollinen omasta tilanteesta, olkaa tekin.

Palanen maaseutua

Palaillaan :)
-Paulus

Kämppä!

Terveisiä taas Manilasta!

Muutama lämpimä ja täynnä tekemistä oleva päivä vierähtänyt sitten perjantain. Kämppä löydetty kovan etsimisen jälkeen ja muutto hoidettu, tarpeellista (osa enemmän, osa vähemmän :D) tavaraa ostettu, mm. snorkkelit ja räpylät sekä uimashortseja. Koulun puolellakin asiat alkavat olla järjestyksessä.

Näkymä kämpän ikkunasta

Saatiin kämppä siis hankittua. Kyseessä on kaupunginosan ehkä kalleimpia tornitaloja. Talossa on kaksi tornia á 47 kerrosta ja joka kerroksessa noin 30 kämppää(yhessä tornissa on siis kämppiä palttiarallaa saman verran ku Kyyjärvellä asukkaita, Pet. huom.), kuntosali, kaksi opiskeluhuonetta, kahvila, pesuloita sekä muita kauppoja. Ja kohtuukokoinen uima-allas seitsemännen kerroksen tasanteella ;). Hinta on 36. kerroksessa olevasta yksiöstä (20 neliötä, kahdestaan asuen) alle 180e per nokka plus vesi ja sähkö. Filippiineillä on siis jo pelkällä opintotuella melko hyvätuloinen. Hintataso on Suomeen verrattuna halpa. Aterian saa halvemmista paikoista 100 pesolla eli 2 eurolla, 300 pesolla syö jo herraskaisesti. Toki merkkituotteet ovat täälläkin melko kalliita.


Kotitalo Grand Towers keskellä

Torstai on jostain syystä vapaapäivä, joten seuraavan viikonlopun reissu on hieman pidempi. Tarkoitus olisi lähteä Balerille Luzonin (sama missä Manilakin on)  itäosaan surffaamaan ja sukeltelemaan. Ja fiilikset? Viime päivät ovat olleet täysiä ja hieman väsyttäviä, mutta kaikenlaista uutta ja hienoa tulee vastaan koko ajan. Lämmintä ilmaa (ei tarvitse ikinä muuta kuin shortsit ja teepaidan), aurinkoa, reissu tulossa... siis todella hyvät fiilikset!

Näkymä ikkunasta on hotellihenkinen.

Meiän alakerrasta laajentuva veljenpeti. Airconia ei näin talvella vielä juuri tarvi.

Olkkari, keittiö, vaatehuone ja eteinen kompaktissa paketissa.

Kylppäristä löytyy reaaliajassa toimiva sähkörosvo vedenlämmitin, jota vähemmän kylläkään tarvitsee.

Viikonlopun kaupunkimatkailua

Ehdittiin kaiken muutto- ym. hässäkän lisäks käyä lauantaki-iltana Manilan satamassa. Mesta oli ihan komia ilta-auringossa, josta tosiaan ei näillä leveyksillä ehdi ihan tuntikaupalla nautiskella. Löydettiin ihan asiallisen näköstä seutua ja oltiin ilosia kun merenrantaa ei ollut tyystin pilattu jätteellä tms. Itse asiassa havaittiin että Malate, jossa asustellaan on ilmeisesti melko köyhää aluetta Manilan mittapuulla. Toisaalta yliopisto ja alueen muut koulut tuovat lähistölle rikkaita asujaimia, joten ökyimmeiset(kuten me) ja kodittomat asuu sujuvasti vieri vieressä.

 Jäpät koitti kovasti fisua saalistaa. Ei tuntunu tärppäävän.

Tämänmoinen rantabulevardi löyty

Sunnuntaina lähdettiin Makatiin, Manilan bisneskeskukseen, kerskakuluttamaan. Parissa hyvin pitkälti länsimaistyylisessä kauppakeskuksessa pyörittiin ja hankittiin joitain tykötarpeita. Mestat oli jäätävän kokosia ja kaikki ökymerkit Guccista Bvlgariin oli löytäny tiensä tännekin. Mukana oli mukavan oloinen brasilialainen vaihtaripariskunta, johon tutustuimme viikonlopun mittaan.

Malatessa meininki on aika paljon kotosampaa. Näihin näkymiin alkaa pikkuhiljaa tottua, ehkä jo kiintyäkin? Harmillista on, että rikas länkkäri joutuu hiukan olemaan varovainen ettei tavarat häviä kun köyhemmän väen kanssa tekee tuttavuutta. Täällä ymmärtää taskuvarkaiden tilannetta kyllä aika hyvin. Se on keino selviytyä.

-pete

Koulutielle.

Täällähä pitäis vallan kouluaki käyä. Eilen käytiin tosiaan morottaa Mr. Reodelia eli DLSU:n vaihtarikoordinaattoria. Jäpä on mukava ku mikä ja juteltiin siinä sitten pitkät tovit kaikesta vaihtoon liittyvästä. Saatiin pikkunen privaattikierroskin koululla siinä sivussa.

Tänään sitten oli aivan virallinen orientaatio ja lepposaan tyyliinsä Reodel kertoili aika kattavat vaihtarin selviytymisohjeet. Treffattiin samalla muut vaihtarit(tosin pari ranskalaista nähtiin jo täällä hostellissa aiemmin). Meitä on aika pieni jengi, 16 uutta vaihtaria eli aika kotoisa oli tunnelma.

Nähtiin pian poislähtevää puoliksi filippiinotaustaista suomalaista, joka on ollut syksyn täällä vaihdossa ja saatiin sieltäkin konsultaatiota elelyyn täällä. 

Valkkailtiin kursseja ja jos valinnat menee isopomo Vice Deanille läpi, niin kouluviikko mahtuu kolmeen päivään tiistaista torstaihin. Reodelin esitelmässä olikin sen verran kohteita Filippiineillä, että niissä varmasti piisaa käymistä vaikka neljän päivän viikonlopuillekin.

Huomenna olis tarkotuksena jättää Pink Manila -hostellin interkulturelli atmosfääri ja koittaa löytää paikka jonne rinkkansa leväyttää.

Kaupantekijäisiks muutama otos koululta.

Koulun modernein rakennus ja paimenet kedollaan. Kyseessä on siis katolinen yliopisto (La Salle on ranskalaisen papin mukaan nimetty munkkiveljeskunta jonka kouluja on ympäri maailmaa). Filippiineillä kaiken lisäksi katolisuus todella näkyy joka paikassa. 

Edellisen alusta.

 Vähän vanhempi mökki.

 Reodel suu vaahdossa.

 Tässä kuvassa on ihan tosi pointtina se että täälläpäin ulko- ja sisätiloilla ei oo niin paljon eroa tai niitä ei ainakaan tarvitse kummemmin erottaa toisistaan.

Pink Manilassa samanmoinen meininki jatkuu. Täältä myö teille kirjootellaan!

Muuten, kommentoikaa hyvät ystävät ja kylänmiehetki toki lokia niin meillä on kivempaa kirjotella! Kyllä teki aina pari sanaa keksitte jos kerta määkin näin monta sain kekoon räävittyä.

-pete

Manila, Filippiinit

Loppumatka sujui ongelmitta. Lentokoneesta Manilan kentällä poistuessa ensimmäisenä tunteena kosteus ja lämpö. Ulkolämpötila oli yhdentoista aikaan illalla 26 astetta. Suomen loppusyksyn jälkeen se ei kuitenkaan tuntunut ollenkaan pahalta ( :D ). Etukäteen hieman mietitytti, kuinka vaikeaa tällaiseen kuumuuteen on sopeutua, mutta ilmastoitujen sisätilojen ansiosta sisälämpötilat ovat mukavia.

Lentokentältä lähdettiin De La Sallen yliopiston järjestämällä vuokra-autokyydillä kohti yöpaikkaa. Tällainen järjestely oli toki mukava ja turvallinen, mutta uudenkarhean Nissanin takapenkillä matkustaminen öisessä Manilassa pani heti matkan alkumetreillä ajattelemaan omaa asemaansa maailmassa. Rikkaiden ja köyhien kuilu näkyi rakennuksissa todella selkeästi, vierekkäin oli erivärisistä paloista koottuja sekä moderneja rakennuksia. Kaduilla oli puolenyön aikaan vielä paljon ihmisiä. Yksi perhe ajoi moottoripyörällä nähtävästi koko omaisuutensa mukanaan, päällimmäisenä lastenrattaat. Monet (mm. pariskuntia lapsineen) nukkuivat moottoripyörien sivuvaunuissa olevissa telttakopeissa. Nainen tuli pyytämään almuja auton ikkunaan koputtamalla keskellä vilkasta liikennettä kapalo sylissään. Joku ajoi skootterilla kolarin ja ohikulkijat auttoivat itsensä satuttaneen näköisen miehen ylös. Mikä lie onkaan hänen tilanteensa, jos vaikkapa vakuutuksia ei ollut? Samaan aikaan kohteliaan, ahkerasti tööttiä käyttävän autonkuljettajan ajettavana ollessa tunteet olivat melko ristiriitaiset. Toisaalta kaikki oli itselle uutta ja oli hienoa päästä täysin erilaiseen maahan; toisaalta joidenkin paikallisten ihmisen elämäntilanteen näkeminen oli vähän kurjaa.

Yö vietettiin hostellissa kymmenen hengen huoneessa, jossa oli silloin pari reppureissaajaa nukkumassa. Ennen matkaa mietitytti, kuinka niin kuumissa yölämpötiloissa saa edes nukuttua, mutta ilmastointi osoittautui niin tehokkaaksi, että huoneessa oli jopa kylmä. Seuraavana päivänä lähdimme käymään yliopistolla, joka on hieman vanhahtava mutta perinteikkään näköinen rakennuskompleksi. Sen jälkeen kävimme läheisessä ostoskeskuksessa ostoksilla. Ensihuomioita Manilasta: kaupungin koko on valtava, kadut ovat roskaisia, liikenteessä liikkuu ties minkälaista menopeliä, kaikkialla on vartijoita (joista joillakin on haulikko tai rynnäkkökivääri), tavaratalossa myyjiä joka nurkalla monta (sivuhuomautuksena, reppumme tarkastettiin ovella "normaalisti" aseiden varalta), kaduilla joko ruoan tai jätteen haju ja viimeisenä: länsimaisuus kääntää katseita. Kuulumme selkeään vähemmistöön. Outo tunne. Filippiiniläiset ovat kuitenkin mukavan oloisia, vaikkakin koordinaattori yliopistolla käski pitää omista tavaroista hyvää huolta kaupungissa liikkuessa.

Kaiken kaikkiaan ensivaikutelma on melko lailla odotuksien mukainen: lämmintä, hieman köyhää, mutta ennen kaikkea erilaista!

Hostellista

Manila

Kadulta